Kuntta-pohjalliset koko 24-35

12,50


Kuntta-pohjalliset on valmistettu kotimaisesta kasviparkitusta nahasta. Kasviparkittu nahka imee kosteutta ja tuntuu kuivalta ja lämpimältä jopa paljasta ihoa vasten. Nahkaiset pohjalliset sopivatkin hyvin hikoileville jaloille. Pohjallisten käyttäminen lisää kengän käyttöikää tasaamalla kosteutta ja suojaamalla kengän sisäpohjaa. Pohjalliset ovat jämäkkää mutta ohutta nahkaa, joten ne mahtuvat hyvin myös avokkaisiin ja pikkukenkiin. Voidaan käsipestä haalealla vedellä ja esimerkiksi marseillesaippualla.

 

Pohjalliset on valmistettu 2-laatuisesta nahasta, joten pinnassa saattaa olla pieniä jälkiä tai värivaihtelua. Virheet ovat vain kosmeettisia, ja nahka on silti hyvin laadukasta.

 

Huolto:

Anna pohjallisen kuivua kengässä kunnolla ennen seuraava käyttökertaa. Pohjallisia voi tuulettaa raikkaassa ulkoilmassa.

 

Pesu:

Pohjalliset eivät tarvitse säännöllistä pesua, mutta tarvittaessa ne voi pestä käsin. Käytä pyykinpesuun tarkoitettua saippuaa, esim. marseillesaippuaa. Vaahdota saippuaa tilkassa lämmintä vettä esimerkiksi pesusienen avulla. Lisää viileää vettä sen verran, että pesuvesi tuntuu haalealta (käden lämpöä viileämmältä). Upota pohjalliset veteen ja vaahdota kevyesti pesusienellä. Huuhtele haalealla vedellä ja kuivata tasossa. Hankaus ja lämmin vesi kutistavat ja kovettavat nahkaa, joten ole hellävarainen pohjallisia pestessä.

 

Aikuisten koot 36 – 46 löydät täältä.

 

Tilauksen yhteydessä kirjoita Lisätietoa-kohtaan valitsemasi koko. Tarvittaessa voit pienentää pohjallisia terävillä saksilla.

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Asusteet, Aamo
Powered by Powered by